16. Black & White Theatre Festival 4.-9.6.2019

Koko Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalin ohjelma julkaistaan 1.4.2019 mennessä

PERJANTAI 7.6
19.00 TRAD ATTACK! (Viro)
”KULLAKARVA / SHIMMER GOLD” TOUR
Kulttuuritalo Virta, Karelia-sali
Kesto: 75 min
Liput 10.5 saakka 17€/ 27€, 11.5 alkaen 20€ / 30€ Osta lippu

Vuonna 2013 perustettu ja nopealla vauhdilla huippusuosioon noussut virolainen folk-rytmimusiikkiyhtye Trad Attack! on esiintynyt jo 36:ssa maassa. Lukuisilla tunnustuksilla palkitun yhtyeen konsertti Kullanhohtoinen pidetään Imatralla Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalilla 7. kesäkuuta.

Yhtye valittiin Estonian Music Awardsissa 2016 ja 2018 vuoden yhtyeeksi, sekä vuoden parhaan albumin ja vuoden parhaan etnoalbumin tekijäksi. Yhtye on saanut myös monia muita huomionosoituksia julkaisuistaan ja esiintymisistään.

Trad.Attack!-yhtyeen muodostavat säkkipillinsoittaja Sandra Vabarna, kitaristi-laulaja Jalmar Vabarna ja rumpali Tõnu Tubli. Yhtye on julkaissut kaksi albumia, joista debyyttilevy AH! ilmestyi 2015 ja kakkosalbumi Kullakarva keväällä 2017. Vuonna 2018 myönnettiin yhtyeelle Viron musiikkipalkinto vuoden yhtye

Trad.Attack!in musiikki vie matkalle mystiseen ja kirjavaan Viron luontoon, perinteisiin, missä uusi energia kohtaa vanhat juuret. Trad.Attack! on kääntänyt päälaelleen Viron musiikkimaailman, tuoden perinnemusiikin isoille lavoille ja rakentaen arkaististen äänien ympärille nykyaikaisen maailman. Usein sanotaan, että tämä kolmihenkinen bändi kuulostaa siltä, kuin lavalla olisi paljon enemmän muusikoita,

Esiintyjät käyttävät lähtökohtana perinnemusiikka, vanhoja taltiointeja, jossa vanhojen äänien ympärille rakennetaan sykkivät rytmirakenteet. Tuloksena on vaikuttavan laaja äänimaailma, joka tulee 12-kielisestä kitarasta, rummusta, huilusta, säkkipillistä ja suuharpusta.

LAUANTAI 8.6.2019
19.00 
SUSANNA LEINONEN COMPANY (Suomi)
NASTY
Kulttuuritalo Virta, Karlia-sali
Kesto: 60 min
Liput 10.5 saakka 22€/ 18€ 11.5 alkaen: 25€ / 30€ Osta lippu

Kansainvälisesti arvostetun koreografin Susanna Leinosen uusin teos Nasty tutkii naisen rooleja, vartaloa ja siihen kohdistuvaa epäoikeudenmukaisuutta. Nasty on pysäyttävän ajankohtainen teos kehoon kohdistuvista odotuksista, hyökkäyksistä ja rajoituksista. Teos tuo katsojan eteen kaunistelemattoman tulkinnan todellisuudesta, jossa pahuus pesii niin yhteiskunnan rakenteissa kuin meissä itsessämme. Puramme kohtaamaamme epäoikeudenmukaisuutta ja armottomuutta toisiimme, laittaen pahan kiertämään. Nasty paljastaa tanssijan ruumiin kovan ja kylmän maailman ristivedossa.

Teos sai inspiraationsa USA:n presidentinvaaleista, jossa Donald Trump kutsui vastustajaansa Hillary Clintonia nimityksellä such a nasty woman. Tämä herätti kysymyksiä. Häijy, ikävä, hankala – ovatko nämä adjektiiveja, joilla kuvataan päämäärätietoista naista?

Susanna Leinonen Companyn teokset tunnetaan äärimmäisen taidokkaasta, vaativasta liikkeestä. Tällä kertaa Leinonen on tanssijoineen tutkinut paitsi ihmisruumiin rajallisuutta, myös katseen kohteena olemista ja naiskehoon kohdistettuja usein koviakin odotuksia. Teoksen keskiössä ovat tanssijat ja heidän ruumiinsa luovan työn välineenä. Huippuunsa harjoitettu keho näyttäytyy Nastyssa ulkoisista ja sisäisistä odotuksista oireilevana koneena jonka suunnat muuttuvat ja iho venyy saavuttaakseen täyden potentiaalinsa. Kysymys kuuluu, kuka tai mikä tämän potentiaalin lopulta määrittää?

Leinosen koreografia ei mässäile ruumiillisuudella ja väkivallalla vaan paljastaa toisiimme ja itseemme kohdistuvan arkipäivän julmuuden. Kovat sanat ottavat paikkansa piirtyen tilan pintoihin ja tanssijoiden iholle pysäyttämättömänä informaation ja mielipiteiden virtana. Teoksen herkkä ja ilmaisuvoimainen musiikki (mm. Arvo Pärt) kontrastoi ja täydentää ankaraa näkemystä maailmastamme.

Huom! Esitys sisältää kovaa ääntä, vilkkuvia valoja ja voimakkaita kohtauksia. Esitystä ei suositella lapsille.

Koreografia: Susanna Leinonen
Tanssijat: Tiia Huuskonen, Elina Häyrynen, Natasha Lommi, Elisa Tuovila ja Erika Vilander
Musiikki Arvo Pärt, Max Richter; Jóhann Jóhansson, Hildur Guðnadóttir & Robert Aiki Aubrey; Teemu Korpipää
Pukusuunnittelu, naamiot ja peruukki Sari Nuttunen Ääni: Teemu Korpipää
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Teemu Korpipää
Videot Ville Seppänen