Julkistetaan lisää esiintyjiä

14.kansainvälinen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 7.-11.6.2017

Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali julkistaa lisää esiintyjiä,

Vuodesta 2004 alkaen vuosittain järjestetty Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on Kaakkois-Suomen suurin ja yksi Suomen kansainvälisimmistä teatteritapahtumista ja ehdottomasti kansainvälisin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tänä kesänä festivaalilla esitetään tanssiteatteria, visuaalista teatteria, fyysistä teatteria, nukketeatteria aikuisille ja lapsille, konsertteja ja tietysti katuteatteria. Allamainittujen esitysten lippumyynti alkaa Ticketmasterissa viimeistään viikolla 14. Itsenäisen Suomen täyttäessä 100 vuotta vuonna 2017 14. Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalin teemana on ”Koko maailma on näyttämö”.
Juhlavuotta vietetään kotimaisten ja kansainvälisten huipputaiteilijoiden parissa. Festivaai avataan 7.6 juhlahengessä.

Keskiviikko 7.6 klo 19.00 festivaalin avajaistilaisuus Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa on juhlahenkinen. Avajaisiin on tulossa yllätyksiä. Avajaisesitys on nimeltään Suomi 100 Tango goes White and Black.
Ensimmäisessä osassa esiintyy upea tangojen taiturillinen tulkki Angelika Klas ja Tango Quintet esityksellään Kaiken maailman tangot. Toisessa osassa avajaisia esiintyy Zaporizhye Municipal Theatre of Dance tanssiesityksellään Valkoinen ja musta. 1.osa Kaiken maailman tangot Angelika Klas ja Tanguedia Quintet, Suomi, 65 min Tango soi syvempänä ja sielukkaampana kuin koskaan kun kansainvälisesti palkittu, virtuoottinen Tanguedia Quintet ja upeaääninen tulkitsija Angelika Klas ottavat sen käsittelyynsä! Konsertti vie maailmanympärysmatkalle tangon tahdissa. Tangoahan rakastetaan kaikkialla, niinpä illan aikana kuullaan tangoja Italiasta, Suomesta, Argentiinasta, Saksasta, Virosta, Ranskasta jne… Keskiössä soi tangomusiikin vangitseva syke ja unohtumattomat melodiat. Tango kertoo rakkaudesta, intohimosta, kuolemasta ja kaipuusta mutta ennen kaikkea elämänjanosta joka virtaa tangon rytmissä vahvana ja täyttää meidät päästä varpaisiin.
2. osa Valkoinen ja musta. Zaporizhya Municipal Theatre of Dance, Ukraina 50 min
Kulttuuritalo Virta, Karelia-sali
Valkoinen ja musta, vastakkaisvärit. Ne riitelevät ja ovat ainaisessa konfliktissa keskenään, mutta etsivät koko ajan yhteisymmärrystä ja harmoniaa, sillä yhdessä ne täydentävät toisiaan, tulevat näkyviksi. Valkoista ja mustaa voidaan verrata mieheen ja naiseen, hyvään ja pahaan, ikuisuuteen ja silmänräpäykseen, tuleen ja veteen, maahan ja ilmaan… mutta ei saa unohtaa sielua. Näiden kahden värin vastakkaisuus synnyttää monia
ajatuksia, mutta kunnon vihollisten tavoin ne tuntevat ikuista vetoa toisiinsa ja ymmärtävät, että vain yhdessä ne voivat olla olemassa.
Video: https://drive.google.com/file/d/0B0giCPPlg2V9ZUpsd1ZicTEwUjA/view
Torstai 8.6. 17.00 Duetto yhdelle, Reetta Honkakoski, Suomi,Teatteri Imatra ,
Duetto yhdelle on kehollinen tarina yhteenkuulumisesta. Lähikuvassa on suhde jossa on yhteinen verenkierto, suhde jossa rakkaus värittyy vihalla ja vallalla – symbioosi. Duetto yhdelle käsittelee huolenpitoa ja huolimattomuutta. Se tekee näkyväksi vallankäytön synnyttämät sisäiset mustelmat. Näyttämöllä nähdään nainen ja naisen kokoinen jänis-nukke, jotka vuorotellen nukettavat toisiaan. Esitys on maagiseksi ja koskettava. Reetta Honkakoski on miimikko-näyttelijä ja fyysisen teatterin tekijä. Hän on erikoistunut Corporeal Mime-miimiin Theatre de L’Ange Fou’n huippukoulussa Lontoossa. Seitsenvuotisten opintojen aikana hän toimii myös koulun assistenttiopettajana sekä esiintyjänä Theatre de L’Ange Fou’ssa. Corporeal Mime on tanssin ja teatterin välimaastoon asettuva liikkeellinen näyttämötaidemuoto. Honkakoski on ainoa suomalainen Corporeal Mime -miimiin erikoistunut näyttämötaiteilija.
Taiteellinen työryhmä:
ohjaaja, esiintyjä : Reetta Honkakoski
valosuunnittelu : Saija Nojonen
äänisuunnittelu : Tuuli Kyttälä
nukenrakentaja : Laura Hallantie
näkymätön näyttämömies: Elina Lajunen

Perjantai 9.6 klo 19.30 Gary goes Black and White with Summer Camp 2017, Suomi, Kanada, Sveitsi, Argentiina
Jääshow, Imatran jäähalli,
Mustan ja Valkoisen Teatteri on aloittanut yhteistyön tunnetun suomalaisen taitoluistelijan
Elise Luovulan kanssa.Imatralla järjestetään Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalin aikana luisteluleiri ja päätimme yhdistää voimamme. Festivaalin ohjelmistossa esitetään perjantaina 9.6 Susanna Leinonen Companyn SEE OBEY tanssiesityksen jälkeen ensimmäistä kertaa Imatran Spa Arenalla, eli Imatran jäähallissa jääesitys ”Gary goes Black and White with Summer Camp”. Näytöksessä esiintyy kansainvälisesti arvostettu, ylistetty ja tunnustettu taitoluistelun ”Blade Master” Gary Beacom Gary on innoittanut postiivisella huumorillaan ja asenteellaan taitoluistelijoita ympäri maailmaa.
Nyt suomalaiset Imatran kesäkurssin Taitoluistelijat, Gary Beacom, sekä Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalin kansainväliset artistit, klowni Mauranga ja Fishermanns Orcestra esittävät yhdessä tarinan, joka kertoo taitoluisteluharrastuksen kovuudesta, lasten unelmista ja haaveista ja osoituksesta, että Taitoluistelu kilpailulajina ja harrastuksena voi olla mustavalkoisen sijasta täytettynä ilolla ja riemulla kaikissa sateenkaaren väreissä. Jääshow siivittää katsojansa läpi lasten ja nuorten unelmia ilosta ja hauskuudesta, kilpalun kovuuteen ja aina siihen päivään, kun tämä haave taitoluistelun harjoittelun riemusta tuli todeksi Imatran kesäleirillä Gary Beacomin Blade Master seminaarin myötä, jossa niin aikuisluistelijat, nuoret ja lapset pääsevät myös toteuttamaan taidetta yhdessä ammattilaisten Gary Beacomin, sekä Mustan ja Valkoisen
Teatterifestivaalin artistien kanssa tässä valloittavassa yhteisessä jääshowssa. Tämän kesäleirin ja jääshown tuottaja ja taiteellinen alullepanija Elise Luovula itse tietää mitä taitoluistelun harrastaminen ja kilpaileminen vaativat. Hänellä itsellään on takana mittava ura taitoluistelijana 80- luvulta, kokemusta pitkistä harjoitusleireistä ulkomailla maailman huippuvalmentajien johdolla ja kansainvälisiä kilpailuja kuin myös EM ja MM kisoja ympärimaailmaa aina Japania myöden. Elise ei valmenna päätoimisesti taitoluisteluseuroissa vaan on profiloitunut yksityisvalmentajaksi tukemaan seuravalmennusta. Elise itse uskoo ilon ja harjoittelun riemun voimaan. Tällä Imatran kesäleirin konseptilla hän haluaa osoittaa taitoluistelukulttuurin voivan muuttua, olla iloa ja riemua, jossa on tilaa unelmille ja haaveille kuin myös niiden toteutumiselle. Tarina tässä Jääshowssa kertoo mitä tällainen yksikin taitoluistelun Blade Master Gary Beacom voi tuoda mukanaan harjoitteluun muutoin tunnetusti niin vakavaan, kovaan ja vaativaan lajiin kuin taitoluistelu on.
Sunnuntai 11.6 klo 18.00 Sadunkertojan unia, Giraffe Royal Theatre, Viro Kulttuuritalo Virta, Karelia-sali

Visuaalinen näytelmä kertoo maailmoista, jotka sijaitsevat meidän maailmamme rinnalla ja siitä, että joskus aikakangas repeytyy ja ihmeet ilmestyvät maailmaamme…
Ja siitä, miten yksi maailma muuttuu toiseksi, ja te voitte sen aistia, tuntea…
Tämä esitys sisältää monta mahdollista näkökulmaa, ja jokainen katsoja voi nähdä sen omalla tavallaan. On kauneutta, kokemuksia, filosofiaa, mystisiä merkkejä ja symboleja, jotka tarkemmin katsottuna muistuttavat jokapäiväistä elämäämme. Visuaalisesti näytelmä muistuttaa lastenkirjojen kuvitusta, ja tapahtumat vievät maailmasta toiseen ennen kuin sitä huomaakaan.
”Giraffe Royal” on työskennellyt visuaalisen teatterin saralla jo yli neljännesvuosisadan ajan. Ryhmän luovuuden ydin pohjautuu syvään perehtymiseen harvinaisissa suuntauksissa, kuten klovneria, kansanperinne, pantomiimi, rituaalitanssi, taistelulajit sekä katuteatteri. Näiden taitojen hallinta yhdistettynä moderniin lavataiteeseen luovat vahvan vaikutuksen yleisöön.
Giraffe Royal-teatteri on historiansa aikana saanut työskennellä nimekkäiden taiteilijoiden kanssa kuten Terry Gilliam, Slava Polunin, Andron Konchalovsky, sekä ansainnut useita festivaalipalkintoja, muun muassa Berliinin Kultaisen Karhun.
https://www.youtube.com/watch?v=S4bIpmtP6Zo
http://ctvarkki.wixsite.com/girafferoyal/untitled-c1ncf

Sunnuntaina 11.6 festivaalin päättää maailmalla paljon mainetta saanut suomalainen teatteri W-H-S sirkushenkisellä esityksellä Lähtö. Näytelmä esitetään Teatteri Imatrassa klo 20.00
W-H-S teatteri on Suomen kansainvälisesti menestyneimmän visuaalisen teatterin ryhmä. W-H-S teatteri vieraili Imatralla vuonna 2014.
Lähtö on arvoituksellinen ja intensiivinen teos, jossa toisistaan vieraantunut, onnettomuuden yhdistämä pariskunta harhailee keskellä unenomaisia kuvia. Pinnanalaiset tunteet pyrkivät esiin ja tulevat näkyviksi esineiden taianomaisissa muodonmuutoksissa. 1800-luvun taikurien näyttämöilluusioista inspiroituneen esityksen tunnelmat vaihtelevat absurdin huumorin ja tragedian välimaastossa.
Ohjaus: Kalle Nio
Esiintyjät sekä koreografia: Kalle Nio, Vera Selene Tegelman
Valosuunnittelu: Jere Mönkkönen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Samuli Kosminen
Puvustus: Milla Moisio, Kaisa Rissanen
Viedoprojisoinnit: Matias Boettge, Kalle Nio
Tuotanto: WHS
Tukijat: Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Alfred
Kordelinin säätiö
http://w-h-s.fi/performances/lahto/
Lisää tietoa:
Kamran Shahmardan
taiteellinen johtaja
Mustan ja Valkoisen Teatteri