15. Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 5.-10.6.2018
15. Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on päättynyt. Kaupungillemme, katsojillemme ja teatterillemme on tämä vuosi hyvin tärkeä, sillä vietämme Imatran 70v. juhlavuotta. Mustan ja Valkoisen Teatteri sekä Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali täytti tänä vuonna 15 vuotta, joten kaksi juhlavuotta samana vuonna tarkoittaa tuplajuhlaa. Teatterimme päätti lahjoittaa kaupunkilaisille Antalyan Ooppera- ja Balettiteatterin kamariorkesterin juhlakonsertin, jota johti kapellimestari, professori Yalchin Adigözalov. Avajaispuheen piti Turkkilaisten kansojen kulttuuri- ja perinnerahaston Presidentti Günay Afandiyeva sekä Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Malm. Varsinaisen festivaalin avasi Imatran kaupungin hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja Kaisa Heino sekä istuva Imatran Inkeri Soja Murto-Hartikainen.
Olen hyvin kiitollinen festivaalin työntekijöille ja kaikille henkilöille, jotka ovat meitä tukeneet. Haluan kiittää yleisöämme, joka odottaa joka vuosi yhtä kärsivällisesti Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalia. Tänä vuonna teatterisaleissa kävi katsomassa esityksiä erityisen paljon yleisöä. On todella hienoa kuulla kiitossanoja katsojilta, joita olen kadulla tavannut. Heidän tukensa ja hymynsä lämmittävät sydäntäni.
Mustan ja Valkoisen Teatteri, Teatterifestivaalin taiteellinen johtaja, Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistyksen puheenjohtaja sekä johtokunta kiittää kaikkia esiintyjiä, teattereita, talkoolaisia ja erityisesti kaikkia katsojia. Kiitämme tuesta Imatran kaupunkia, Taiteen Edistämiskeskusta, Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiötä, Karjalaista Kulttuurirahastoa, sekä yhteistyökumppaneita ja sponsoreita ja kaikkia Teitä, jotka olette festivaaliamme tukeneet.
16. Black and White Theatre Festival järjestetään Imatralla 4.-9.6.2019
Kamran Shahmardan
Taiteellinen johtaja
Festivaalin taiteellinen johtaja on Kamran Shahmardan
Seuraa sosiaalista mediaa ja nettisivuamme.
Festivaalin ohjelma on julkaistu ja liput ovat myynnissä Ticketmasterissa
Festivaalin käsiohjelma MV_teatterifestivaali_kasiohjelmam
TIISTAI 5.6
19.00 Imatra 70/ Turkkilaisen maailman helmiä
Chamber Orchestra of Antalya State Opera and Ballet Theatre/
Dede Qurgud Chamber Orchestra
Conductor Yalchin Adigezalov (AZERBAIDZHAN)
International Turkic Culture and Heritage Foundation
President of the Turkic Culture and Heritage Foundation, Ambassador Günay Afandiyeva
Culture House Virta
Free (70 min)
Konsertin käsiohjelma OHJELLMA 5.6.2018
KESKIVIIKKO 6.6
9.30 Hiirenkorvien aika, Nukketeatteri Mitima (Suomi)
nukketeatteri
Virasojan päiväkoti (25 min)
17.00 Slava and Friends (Viro)
Jazzia maailmalta
Tanel Liiberg, Martin Petermann, Slava Mogilevtsev
Koskenparras(45 min)
20.00 Cafè Idiot
Ballet Moscow (Venäjä)
Kulttuuritalo Virta, Karelia-sali
Kesto: 80 min
Liput 32€ – 40€. Osta lippu
Muutama vuosi sitten Imatralla suuren suosion saanut Ballet Moscow tuo tänä vuonna Imatralle vuonna 2016 Venäjän korkeimman teatteripalkinnon Kultaisen naamion voittaneen tanssiesityksen ”Cafè Idiot”. Cafè Idiot on Ballet Moscowin ja Sasha Pepeljajevin, Venäjällä ja Euroopassa tunnetun nykytanssikoreografin yhteistuotanto. Sasha Pepeljajev tunnetaan hyvin myös Suomessa. Hän on ohjannut useita tuotantoja Aurinkobaletissa.
”Cafè Idiot” on kokoelma kuvia, ideoita ja heijastuksia Dostojevskin romaaniin ”Idiootti” pohjautuen. ”Cafè Idiot” on erinomainen esimerkki visuaalisesta teatterista. Katsoja ei tunnista ”Idiootin” juonta, mutta ymmärtää siinä esiintulevat ajatukset ja tunteet. Samoin henkilöhahmot eivät ole suoraan tunnistettavissa, mutta heidän kaksijakoisuutensa paljastuu. Kaksijakoisuus on läsnä myös teoksen nimessä. ”Cafè Idiot”, mikä on nimetty sekä kuuluisan venäläisen romaanin mukaan, että kunnianosoituksena Pina Bauschin luomalle ikoniselle visuaaliselle teatteriesitykselle ”Café Müller”.
Theatre Ballet Moscow on innovatiivinen tanssiryhmä, jossa ainutlaatuinen taiteellinen visio nousee kahden suuntauksen -nykytanssin ja baletin- liitosta.
Koreografia ja lavastus: Sasha Pepeljajev (Russia-Estonia)
Musiiikki Nik Baertsch (Switzerland) and some hit sings from the past
Pukusuunnittelu: Sergey Illarionov (Russia)
Valosuunnitelu: Andrey Rebrov (Russia)
Text performance: Magoga Machulskaya (Russia)
Dance performance: contemporary dance cast of the Theatre Ballet Moscow
TORSTAI 7.6
17.00 Slava and Friends (Viro)
Jazzia maailmalta
Tanel Liiberg, Martin Petermann, Slava Mogilevtsev
Koskenparras (45 min)
19.00 Moraali
Ugala Teatteri (Viro)
Teatteri Imatra
Kesto: 90 min
Liput 17€ – 23€. Osta lippu
yli 14-v
Kieli: viro, tekstitys: suomi, englanti
Musiikkinäytelmä “Moraali” antaa humoristisen näkemyksen teinien aivosolujen väliin, yrittäen ymmärtää, minkälainen on se “oikea teini”? Yksi muusikko, kaksi näyttelijää, 30 roolia, puolitoista tuntia rajua menoa, minkä lopussa näyttelijät ovat antaneet kaikkensa ja yleisölle tulee tunne, aivan kuin he olisivat käyneet rock-konsertissa. Tätä Tanskan teatteriryhmän Mungo Parkin luomaa provosoivaa teatteritekstiä on esitetty hyvin menestyksekkäästi monissa Euroopan maissa.
Ugala on omaan näytelmäänsä sisältänyt virolaisen suositun räppärin Mart Rauban eli MC Lordin, sekä Kali Briis Bandin ja vonKuuskina esiintyvän muusikon ja säveltäjän Kaarel Kuusin. Tässä näytelmässa ei kierrellä asioita. Asiat sanotaan suoraan ja niistä puhutaan niin kuin ne ovat.
Ohjaus: Marika Palm,
Näyttämöllä: Piret Krumm, Rait Õunapuu ja Kaarel Kuusk
Lavastus ja valot: Kristjan Suits
Pukusuunnittelu: Neoon Must,
Laulujen sanojen käännös: MC Lord
Musiikkisuunnittelu: Kaarel Kuusk
Koreografia: Evelyn Uisk
Valokuvat: Gabriela Mägi
PERJANTAI 8.6
9.30 Hiirenkorvien aika, Nukketeatteri Mitima (Suomi)
Vuoksenniskan vuoropäiväkoti (25 min)
17.00 Clown Power – klovnerian laboratorio, Giraffe Royal Theatre (Viro)
katuteatteri
Kävelykatu Koskenparras (60 min)
”…herkkiä ja hauskoja tarinoita tavallisten ihmisten elämästä…”
Näytelmä perustuu videon, elokuvan tai muun taiteellisen kuvauksen muodossa meidän päiviimme saakka säilyneisiin maailman klovnerian klassisiin mestariteoksiin.
Innokkaat kehittäjät – toteuttajat ovat palauttaneet yleisölle alkuperäisten kohtausten olemusten lisäksi myös niiden vaikutuksen voimat.
…Deburau, Grock, Nikulin, Charlie Rivers,…
Esityksen tavoitteena on osoittaa nykykatsojalle vanhojen mestareiden säde, lanka ja linja. Näytelmässä ei ole puhetta je se sopii kaikenikäisille.
18.00 Imatran seurakunnan Soittokunta esiintyy
Johtaa Ismo Vänskä
Kävelykatu Koskenparras (40 min)
19.00 Omanlaesie
Kajaanin kaupunginteatteri
Teatteri Imatra
Kesto: 60 min
Liput 17€ – 23€. Osta lippu
Lämminhenkinen ja huumorinkohottama kiertoajelu kainuulaisten ilmiöiden ja heimoluonteen seisakkeille. Tulemme tapaamaan Kainuussa syntyneitä ja junantuomia, pois lähteneitä ja palanneita, eläviä, kuolleita ja vielä syntymättömiä. Kaikki yhtä omanlaisiaan. Vaikka esityksen aikana kohtaamamme henkilöt ovatkin kytköksissä Kainuuseen, käsittelee esityksen pohjasävel meitä kaikkia koskettavia kysymyksiä identiteetin rakentumisesta, juurista ja kotiseudun merkityksestä niille.
Esityksen käsikirjoituksesta ja musiikista vastaa kajaanilaislähtöinen, Rakkaudesta -esityksessäkin katsojat hurmannut musiikki- ja teatterimies Jari Rättyä.
Ohjaus Sanna Heikkinen
Näyttämöllä: Sonja Pakalén, Helka-Maria Kinnunen ja Jari Rättyä.
Bändissä: Henri Pyy, Pentti Tolvanen, Laura Hiltunen ja Jari Rättyä.
Valokuvat: Jani Liimatta
21.00 Kolibri & Kaukomatka esittää kulkurilauluja (Suomi)
Kävelykatu Koskenparras (45 min)
Kolibri & Kaukomatka esittää kulkurilauluja
Kolibri & Kaukomatka -yhtye on imatralainen taiteilijapariskunta (Veera Metso ja Tommi Ollikainen), joka tarjoaa tarinallisen, visuaalisen ja musiikillisen matkan ”kaikenikäisille lapsille”. Näissä lauluissa ”matka merkitsee enemmän kuin määränpää”. Kulkurius on elämänfilosofia, jonka ytimessä on hilpeä vapaus ja kokemalla oppiminen. Kolibri & Kaukomatka on esiintymällä vienyt iloa ja välitöntä kohtaamista ihmisille mm. vanhainkodeissa, Linnanmäellä, taidenäyttelyiden avajaisissa, festivaaleilla, juhlissa, kapakoissa ja kadulla. He haluavat taiteellaan rohkaista leikkisyyttä, rehellisyyttä ja kokonaisvaltaista kokemista.
Kuvat: Jani Karlsson, Kolibri&kaukomatka ja SINFF
LAUANTAI 9.6
8.00 Valon Vuoksi – kävely 2018
Hyväntekeväisyyskävely. Lisätietoja.
Lähtö Koskenpartaalta.
12.00 Clown Power – klownerian laboratorio, Giraffe Royal Theatre (Viro)
Kävelykatu Koskenparras (60 min)
14.00 Kolibri & Kaukomatka esittää kulkurilauluja (Suomi)
Kävelykatu Koskenparras (45 min)
16.00 Gobo. Digital Glossary
Akhe Engeneering Theatre (Venäjä)
Teatteri Imatra
Kesto: 60 min
Liput 20€-25€ Osta lippu
Näytelmä-laboratorio ”Gobo. Digital glossary” on kokoelma installaatioita ja miniesityksiä yhdessä osassa.” Hauskassa visuaalisessa esityksessä näette sirkusta ja klowneriaa.
Selkeä rakenne luo katsojassa tunteen Gobosta (ei-olemassaolevasta sankarista kuten Beckettin Godo, mutta näytelmän kirjoittajat eivät tarkoittaneet tätä ilmiselvää yhteyttä) sellaisena kuin me (yleisö) sen näemme – naiivina ja haavoittuneena. Pateettisena ja epätoivoisena. Tunteellisena ja hätäisenä. Nähdäksemme Gobon paremmin meidän täytyy katsoa sitä tarkkaan valittujen objektien kautta. Näiden objektien annetaan ironisesti itse puhua Gobosta ja ne ovat klassinen esimerkki Ei-mistään. Niinpä ilmassa pyörivän, kuvitteellisen, valtavan kellon viisari kutsuu ylpeästi itseään ”Sankarin viivaksi” ja räjähtänyt sydän ”Sankarin kärsimykseksi”. Tästä julkeudesta hurmaantuneille näyttelijöille jää ei-mitään sen kulkiessa objektien rinnalla ja matkiessa niiden peliä. “Sanaston” koko rakenne on siten muutettu malliksi: kopioksi, jolla ei ole originaalia. Tämä esitys jättää meille – ei absurdia, ei farssia, vaan mysteerin!
Ohjaus: Yana Tumina
Näyttelijät: Maksim Isaev, Pavel Semchenko.
Objektit: Maksim Isaev, Pavel Semchenko
Video: Michailov Oleg, Maria Nebesnaya
Valot: Vadim Gololobov
Ääni: Andrey Sizintsev
19.00 Moscow Boys
Theatre L´Atelier (Venäjä)
Kulttuuritalo Virta, Karelia-sali
Kesto 70 min
Liput 25€ – 30€. Osta lippu
Klovnimainen riemu ja mykistävä taituruus yhdistyvät, kun monilahjakkaista virtuooseista koostuva kvartetti livistää ohjaajansa kriittisen silmän alta ja aloittaa musiikillisen matkan Tšaikovskista Justin Timberlakeen, valssista latinoon. Tämä yksinkertainen tarina saa uusia ulottuvuuksia poikien yhdistellessä eri tyylilajeja ja taitojaan, tutkiakseen instrumenttiensa loputtomia mahdollisuuksia ja luodakseen musiikillista historiaa.
Odotettavissa on rajatonta energiaa ja hämmästyttävää lahjakkuutta – monenkirjava, huvittavan oikukas ja yllätyksellinen musiikkiteatteri.
About the company: Moscow Theatre L’Atelier is a producing company founded in 1993 by Elshan Mamedov who is now its artistic director. Mr Mamedov is PhD in art history. The main repertory is based on modern plays of French, U.S. and British playwrights. The actors who participate in the shows are Russian theatre and cinema\TV stars.
In 2012 the artistic director Elshan Mamedov and choreographer Igor Orshulyak brought up a new format of the musical show, which combines music, dance, pantomime, tricks. They called it ”Tapeur-show”. A casting process that lasted for several months left 4 candidates out of 90. After 3 years of success in Russia, the second show with the same cast was created and called ”MoscowBoys”.
Esiintyjät: Andrey Chaporov alttoviulu, Alexey Zavgorodniy, Pavel Tsvetkov viulu, Grigory Goryachev sello.
Idea ja Tuottaja: Elshan Mamedov
Ohjaus ja koreografia: Igor Orshulyak
Valokuvat: Ekaterina Tsvetkova
World premiere – Edinburgh Fringe festival 8-29 August 2016
SUNNUNTAI 10.6
15.00 I`m Atra Imatra Jääshow, Capital Area Phoenix ry
Imatran jäähalli
Liput 15€/20€ (Phoenix Ry:n projekti)
18.00 ON A STRING – Sibeliusta asenteella
Tervamäki – Martin – Pensola – Kärkkäinen
Kulttuuritalo Virta, Karelia-sali
Kesto 90 min (väliaika)
Liput 26€ – 37€ Osta lippu
Illan ensimmäisessä osassa esitetään Kaari Martinin soolo: Korppi ja Kello, Minna Tervamäen ja Minna Pensolan duetto, jonka ensi-ilta tulee olemaan Imatralla, sekä pianisti Heini Kärkkäinen Sibelius Puusarjalla.
Illan toisessa osassa esitetään tanssiesitys On a String. Tähtitanssija Minna Tervamäen ja nykyflamencon edelläkävijän, koreografi Kaari Martinin tanssiteos On a string on tulkinta Sibeliuksen viulukonsertosta. Teoksessa kohtaavat perinne ja nykyisyys, suomalaisuus ja kansainvälisyys sekä herkkyys ja demonisuus.
Naiset lähestyvät Sibeliusta flamencon musikaalisuuden ja herkkyyden sekä nykybaletin ilmaisukeinojen kautta. Heidän mukaansa Sibeliuksen viulukonsertto puhuttelee, koska se on suora ja rehellinen, ja siinä on ajatonta kapinallista asennetta. Teos kuullaan ja nähdään neljän naisen tasavahvana tulkintana: tanssijoiden lisäksi lavalla ovat viulussa Minna Pensola ja pianossa Heini Kärkkäinen. Sibeliuksen viulukonserton kesto on 33,5 min.
Koreografia ja tanssi: Kaari Martin, Minna Tervamäki
Viulu: Minna Pensola
Piano: Heini Kärkkäinen
Musiikki: Jean Sibelius, Viulukonsertto d-molli, opus 47.
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Valosuunnittelu: Mikko Linnavuori
Maskeeraus: Kaisu Hölttä
Kuvat: Kim Laine
11.6 klo 10-15, Tanssistudio Jami
Minna Tervamäen mestarikurssi edistyneille
Festivaalin taiteellinen johtaja on Kamran Shahmardan
Seuraa sosiaalista mediaa ja nettisivuamme.
Tapaamisiin 5.-10.6.2018
Tästä voit tulostaa vuoden 2018 festivaalin flyerin Flyer 2018 fin
FESTIVAALIN PÄÄSYLIPUT
Liput Kulttuuritalo Virran ja Teatteri Imatran esityksiin ennakkoon: www.ticketmaster.fi, Lippuja saa myös esityspaikoilta viimeistään 45 min ennen esityksen alkua.
Lippujen hinnat ovat aikuisille / alle 16-v. lapsille, opiskelijoille, eläkeläisille, työttömille, Temen ja Uniman jäsenille.
Maksuvälineenä käyvät myös Smartum ja TYKY Kulttuurisetelit
Esityspaikat:
Kulttuuritalo Virta, Virastokatu 1, 55120 Imatra
Kävelykatu Koskenparras, 55100 Imatra
Teatteri Imatra, Kallenkatu 3, 55100 Imatra
Vuoksen kalastuspuisto, Kotipolku 5, 55120 Imatra
Imatra Spa Areena. Ottelukatu 1. 55420.
otipolku
J ä r j e s t ä j ä t p i d ä t t ä v ä t o i k e u d e n m u u t o k s i i n.