MUSTAN JA VALKOISEN TEATTERIFESTIVAALI – KANSAINVÄLISTÄ TEATTERIA IMATRALLA 10 VUOTTA

Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys perustettiin vuonna 2003 Imatralle. Perustajien ja koko teatterifestivaalin luojien Kamran Shahmardanin ja Katrin Lättin alkuperäisenä tarkoituksena oli tuolloin erityisesti kehittää ja edistää sekä aikuisille että lapsille suunnattua nukketeatteritoimintaa. Suomessahan nukketeatteria on lähinnä pidetty lasten teatteritaiteena, mutta monessa muussa maassa nukketeatterilla on pitkät perinteet erityisesti aikuisten teatteritarjonnassa.

Vuonna 2007 ohjelmisto laajeni nukketeatterifestivaalista teatterifestivaaliksi, ja nukketeatteriohjelmiston lisäksi ohjelmistossa oli tanssiteatteria, pantomiimia, perinteistä draamaa ja sirkustaidetta. Tästä vuodesta eteenpäin Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on kehittynyt entistä monipuolisemmaksi teatteritaiteen festivaaliksi, jossa katsojat ovat saaneet nauttia lukemattomien kotimaisten ja kansainvälisten, monesti kokeilevien ja rohkeiden, teatteriryhmien esityksiä mitä erilaisimmissa tiloissa että myös kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla. Kuitenkin aina yhtenä keskeisenä festivaalin ohjelmiston kohderyhmänä ovat olleet myös lapset. Tästä lasten huomioon ottamisesta erityinen kiitos tulee osoittaa festivaalin järjestäjille, koska vain tällä tapaa varmistetaan tulevien teatteritaiteen ystävien kasvaminen.

Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalista on kymmenen vuoden aikana kehittynyt yksi Etelä-Karjalan kansainvälisimmistä kulttuuritapahtumista. Sen aina monipuolinen, kokeileva ja uudistuva ohjelmisto on jo saanut useita ystäviä maakuntamme ulkopuoleltakin. Samoin tämä toukokuun lopun teatteritapahtuma on entistä enemmän alkanut kiinnostaa myös kaupungissamme vierailevia kansainvälisiä matkailijoitakin. Kuluneen kymmenen vuoden aikana festivaalin esityksiä ovat seuranneet useammat kymmenettuhannet innokkaat teatteritaiteen ystävät.

Imatran kaupungin kulttuuritapahtumien joukossa Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali erottuu nimenomaan kansainvälisyydellään ja jatkuvalla uudistumiskyvyllään. Tästä syystä se on erinomainen esimerkki siitä, kuinka sitkeällä työllä ja vahvalla henkilökohtaisella sitoutumisella saadaan aikaiseksi merkittävää ja kunnioitettavaa kulttuurityötä. Tästä väsymättömästä työstä suuret kiitokset kuuluvat festivaalin luojille ja kehittäjille Kamran Shahmardanille ja Katri Lättille.

Imatran kaupungin puolesta haluan onnitella Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalia 10-vuotisjuhlavuoden johdosta. Toivotan festivaalille menestystä tuleville vuosille ja jatkuvaa intoa ja paloa kehittää festivaalia siltä vankalta kansainväliseltä pohjalta, joka festivaalille on vuosien saatossa sitkeällä työllä rakennettu.

Pertti Lintunen                                                                                                                                             Kaupunginjohtaja

Ainostaan sydämellään näkee hyvin

Huhtikuussa 2002 me näimme Teatteri Imatran pienellä näyttämöllä jotakin erityistä. Kirjoitin näkemästäni arvostelun. Totesin, että Kamran Shahmardanin ohjaama nukkenäytelmä Pikku Prinssi oli kaunis ja koskettava esitys. Siinä oli kaikki kohdallaan.

Reilu puolitoista vuotta myöhemmin Pikku Prinssi pääsi mukaan Mistelbachin nukketeatterifestivaaleille Itävaltaan. 60 kilometriä Wienistä sijaitsevan Mistelbachin nukketeatterifestivaalit olivat tuolloin ja ovat yhä yksi teatterin suurimmista ja arvostetuimmista tapahtumista Euroopassa.

Helmikuussa 2003 Shahmardan teki Irti-teatterissa afrikkalaisesta kyläteatterista vaikutteita saaneen Kamengon laulun. Muistan esityksen yhä hyvin. Se oli juuri sitä harvinaista lajia, jonka nähtyään katsoja myhäilee hyvää mieltään ja hymyilee kuin hangonkeksi.

Kamengon laulun nuket teki pietarilainen Dmitri Derjagin, valot suomalainen Risto Paasivirta ja musiikin itävaltalainen Herman Rechberger. Esityksessä oli idullaan myös malli, jolla Shahmardan ryhtyi luomaan Imatralle omaa kansainvälistä teatterifestivaalia.

Mutta ensin piti perustaa oma teatteri. Se tapahtui toukokuun alussa 2003. Vasta perustettu teatteri otti itselleen nimen Mustan ja Valkoisen Teatteri.

Teatterin hallintoa varten perustettiin yhdistys. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Laura Tiainen perusteli uuden teatterin tarpeellisuutta muun muassa sillä, että Imatralla asuva Shahmardan voi ryhmineen totuttaa omia produktioita alusta loppuun ja yhdistyksen perustajat halusivat Tiaisen mukaan turvata hänelle mahdollisuuden toteuttaa ainutlaatuisia ideoitaan.

Silti ajatus kansainvälisen nukketeatterifestivaalin järjestämisestä Imatralla kuulosti aluksi pähkähullulta idealta. Mission impossible!

Itsekin kuuluin epäilijöihin. Kirjoitin, että suomalainen menee läpi vaikka harmaan kiven. Kansainvälisen nukketeatterifestivaalin järjestäminen Imatralla on monta astetta kovempi koitos. Otaksuin, että siihen tarvitaan azerbaidzhanilaista sisua.

Azerbaidzhanilainen sisu oli kuitenkin tuolloin kovin hyväntuulista sorttia, ja tätä optimismia riittää yhä, kun ensimmäisen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalin järjestämisestä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta.

Kysyin tuolloin, ensimmäisen festivaalin alla keväällä 2004 Shahmardanilta, mikä saa ihmisen laittamaan kaiken aikansa ja myös rahansa likoon tällaisen hankkeen takia?

Shahmardanin vastaus oli mutkaton. Hänen mukaansa ihmisen pitää rakastaa sitä, mitä tekee. Toki hän myönsi myös olevansa toivoton romantikko. Kauneus ja rakkaus voittavat lopulta maailmassa.

Ensimmäisillä Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaaleilla oli mukana ryhmiä Saksasta, Venäjältä ja Suomesta. Shahmardan uskoi tuolloin, kesäkuussa 2004, että kymmenen vuoden kuluttua Mustan ja Valkoisen Festivaali on yhtä tunnettu kuin Tampereen Teatterikesä.

Eikä Shahmardanin ennustus ole mennyt ainakaan pahasti ohi maalin. Voi hyvinkin olla, että Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on jo yhtä tunnettu tapahtuma kuin Tampereen teatterikesä, jos asiaa ei tarkastella vain meidän suomalaisten näkökulmasta, vaan mittapuuksi laitetaan maailman kaikki ihmiset. Niin monesta eri maasta Imatran festivaaleilla on vieraillut vuosien varrella ryhmiä.

Festivaalia on tehty pääasiassa vapaaehtoisvoimin kengännauhabudjetilla. Se on vaikeuksista huolimatta vakiinnuttanut asemansa ja juhlavuonna 2013 Mustan ja Valkoisen Festivaali sai rinnalleen Neva-Saimaa Teatterisillan.

Kamran Shahmardanista ja hänen vaimostaan, festivaaliorganisaation sielusta Katri Lättistä on tullut minulle läheisiä ihmisiä. Tähän ystävyyteen liittyy rutkasti myös aitoa ihailua ja kunnioitusta. Viisi päivää kestävän kansainvälisen teatterifestivaalin järjestäminen Imatralla on suoritus, jota ei voi kuin ihmetellä ja ihailla.

Nostin kaksi vuotta sitten kolumnissani kaksikolle olematonta hattuani. Kansainvälinen teatterifestivaali Imatralla on ihme, eivätkä festivaalin perustajat ja ylläpitäjät Lätt ja Shahmardan ole tehneet tätä ihmettä vain kerran, vaan tuolloin 24. toukokuuta 2011 käynnistyi jo kahdeksas Imatran Mustaa ja Valkoista -Teatterifestivaali.

Jokainen teatterialan ammattilainen ja tapahtumien järjestäjä varmasti tajuaa, miten älyttömän vaativa työ tällaisen sirkuksen pyörittäminen on varsinkin, jos kaikki pitää tehdä kengännauhabudjetilla.

Mietin myös sitä, miten paljon Suomeen muualta muuttavilla ihmisillä on meille annettavaa. Katri ja Kamran ovat molemmat maahanmuuttajia. Olen ajatellut heitä usein, kun olen törmännyt verkossa tai lehdissä Suomessa yhä vellovaan maahanmuuttajakeskusteluun.

Tällaisia lahjakkaita, ahkeria ja uutta luovia ihmisiä pitäisi saada tänne lisää. Heidän kaltaisensa uudet suomalaiset ovat kuin lottovoitto meille kaikille.

En tunne Kamrania kovin hyvin, mutta olen nähnyt kaikki hänen Suomessa tekemänsä ohjaukset. Niissä yhdistyvät aina älyllinen pohdiskelu ja väkevästä tunteesta kumpuava kauneuden kaipuu.

Katrin sosiaalisista taidoista saa hyvän kuvan vierailemalla hänen Facebook-sivuillaan. Sadoista kavereista muodostuva verkosto ulottuu hyvin moneen maahan.

Tätä verkostoa on varmaan kiittäminen myös siitä, että Imatralla pääsi toukokuussa 2011 katsomaan esimerkiksi iranilaista, tshekkiläistä ja romanialaista teatteria. Esiintyviä ryhmiä oli mukana pitkälle toistakymmentä 11 eri maasta.

Hämmästelyn aihe Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali oli minulle vielä pitkään. Vuonna 2005 kirjoitin, että festivaali on tavallaan kuin Ruokolahden leijona, aivan liian hauskaa, ihmeellistä ja uskomatonta ollakseen totta. Totta se kuitenkin on.

Toukokuussa 2005 Imatrankosken kentällä liikkui suurikokoinen lohikäärme ja kaksi leijonaa. Mielikuva on tilaisuudesta, jossa Shahmardan johti tuon kevään festivaalin päätösnumeron harjoituksia.

Voi olla, etteivät kaikki eteläkarjalaiset tajua vielä nytkään, miten merkittävästä asiasta Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalissa on kysymys. Itselleni asia kirkastui lopullisesti keväällä 2005. Kirjoitin asiasta myös Etelä-Saimaan artikkelisivulle pääkirjoituksen.

Finlayson, Gutzeit, Fazer, Sinebrychoff ja monet muut nimet kertovat suomalaisten suuryritysten juurista. Niitä ovat usein perustaneet Suomeen rantautuneet maahanmuuttajat. He ovat olleet rohkeita ja ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ovat omana aikanaan ymmärtäneet ehkä meitä suomalaisia paremmin maan luonnon ja sen asukkaiden tarjoamat mahdollisuudet.

Sama pätee myös kulttuurin saralla. Rajat ylittävät sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet avaavat myös sellaisia portteja, joita muuten ei ymmärrettäisi ehkä edes kolkuttaa.

Uskoin tuolloin ja olen nyt varma, että Mustan ja Valkoisen Teatterin organisoima Teatterifestivaali sopii hyvin Imatran hienojen kesätapahtumien ketjuun.

Iranilainen Rain Puppet Group tuli Mustan ja Valkoisen Festivaaleille keväällä 2005 Prahan kautta. Ryhmän kotipaikka oli 17 miljoonan asukkaan Teheran. Ryhmän johtaja Narmin Nazmi ylisti saunomista ja uimista kylmässä järvivedessä vertaansa vailla oleviksi kokemuksiksi.

Ryhmä esitti Imatralla Afshin Hashemin näytelmän Häälahja. Se yhdisti modernia kerrontaa ikivanhaan traditioon. Rain Puppet Group oli tekijöiden mukaan koottu varta vasten tämän näytelmän esittämistä varten. Roshanak Roshanin ohjaama Häälahja oli saatu tuoreeltaan Imatralle pian Teheranin kantaesityksen jälkeen.

Me olimme lukeneet täällä Suomessa uutisia Iranin vanhoillisen pappisvallan tekemistä vääryyksistä. Roshan kertoi tuolloin, että Iranin hallitus suhtautuu teatteriin taiteena myönteisesti. Ryhmän matkat Prahaan, Imatralle ja Pietariin oli rahoittanut Iranin valtion taidetoimikunta.

Ylintä valtaa myös kulttuurissa Iranissa käytti tuolloin ja käyttää yhä vanhoillinen papisto. Hashemin mukaan uskonto asetti myös teatterin tekijöille tiettyjä reunaehtoja. Oli olemassa sääntöjä, joita ei saanut rikkoa. Hashem uskoi, että näin oli kuitenkin varmasti myös muualla.

Tammikuussa minulla oli ilo tehdä laaja henkilöhaastattelu Shahmardanista. Mies kertoi, miten hän on itse vuosien myötä sopeutunut Imatralle. Hiljaisuus on alkanut soida ja lumi laulaa maahanmuuttajan sielussa.

Ensitapaamisen perustella Shahmardania voi pitää särmikkäänä taiteilijaluonteena. Temperamenttia riittää. Pinnan alta löytyy kuitenkin myös hyvin herkkä ja humaani ihminen.

Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on vaatinut paljon tekijöiltään. Meille muille se on antanut paljon. Toivon, että voin kirjoittaa festivaalin tapahtumista ja menestyksestä takautuvasti taas uudestaan myös seuraavien kymmenen vuoden kuluttua.

Matti Saarela